Loukkaantuminen – kriisin paikka?

Tavoitteellisesti harjoitteleva urheilija kohtaa urallaan vääjäämättä erilaisia loukkaantumisia. Useimmille kovin paikka on tilanne, jossa loukkaantuminen on vakava ja harjoittelua joudutaan vähentämään tai lopettamaan tietyksi ajanjaksoksi kokonaan.

 

Kuinka toimia tilanteissa, joissa toipuminen on etusijalla ja fyysinen harjoittelu päättyy kokonaan?

Kun vamman vakavuus on arvioitu ja tarvittaessa operoitu lääkärin taholta voidaan laatia kuntoutus suunnitelma. Suunnitelmaa laadittaessa kannattaa pysähtyä sen äärelle:

  1. mitä voi ja kannattaa jatkaa?
  2. kuinka kuntoutus etenee (aikataulu)?
  3. kuinka mahdollistaa urheiluun liittyvien kuntoutusta tukevien rutiinien läsnäolo?

Yllättävissä muutos- ja kriisitilanteissa on hyvä pyrkiä ylläpitämään mahdollisimman monia normaalissa arjessa ilmeneviä rutiineja. Selkeä uni-valverytmi, säännöllinen ruokailu, kuntoutus, positiiviset sosiaaliset suhteet, mielekäs tekeminen, urheiluharjoituksiin osallistuminen olemalla läsnä ja seuraamalla harjoittelua sekä psyykkinen valmennus tukevat urheilijaa muuttuneessa elämäntilanteessa.

 

Psyykkisen valmennuksen hyödyt loukkaantumistilanteissa

Psyykkistä valmennusta voidaan hyödyntää monipuolisesti osana loukkaantuneen urheilijan kuntoutusta. Psyykkisen valmentajan kanssa voidaan käydä läpi loukkaantuminen tapahtumaketjuna, vahvistaa kuntoutumisen toteutumista sekä erityisesti paneutua mielikuvaharjoittelun hyötyihin ja harjoitella loukkaantumisen aikana aktiivisesti mielen sisällä.

Mielikuvaharjoittelu on yksi mielenkiintoisimmista ja tehokkaimmista psyykkisen valmennuksen menetelmistä, jota voidaan hyödyntää erinomaisesti loukkaantumisen keskellä. Urheilijan kanssa voidaan paneutua:

  1. urheilusuoritusten teknisiin osa-alueisiin
  2. mieli – keho yhteistyön vahvistamiseen
  3. itseluottamuksen ja vastoinkäymisistä selviämiskyvyn vahvistamiseen

Urheiluun kuuluu loukkaantumiset. Mitä jos omaksuisimme loukkaantumiset luonnolliseksi osaksi urheilun kokonaisuutta ja jatkaisimme harjoittelua edelleen, mutta siirtäisimme harjoittelun painopisteen psyykkiseen harjoitteluun? Voisiko tämä ajatus yksilö- joukkue- ja seuratasolla luoda ympäristön, jossa loukkaantunut urheilija jatkaa harjoittelua osana kokonaisuutta loukkaantumistilanteisiin ennalta luodun mallin ja treeniohjelman mukaisesti? Mitä siitä seuraisi?